Nimiongelmia

Meillä oli jo nimet niin pojalle kuin tytöllekin. Mutta sitten astui mukaan raskaushormonit - aloin pitämään tytölle päätettyä nimeä liian yleistyvänä, eikä se enää kuulostanut juuri meidän vauvan nimeltä. Pojankin nimi alkoi olemaan jo hieman hölmön kuuloinen - se oli meillä valmiina jo Linaa odottaessa, eikä ole sen jälkeen muuttunut. 

Kuten kaikki, haluan lapsen nimen olevan täydellinen. Nimi, jota ei jää miettimään ja jossittelemaan. Nimi, jota lapsi ei tule missään elämänsä vaiheessa häpeämään tai kainostelemaan. Nimi, jolla on jokin tarina ja merkitys - niin kaikilla meidän lapsilla on. 
Toki nimen voi antaa periaatteella "se oli kivan kuulonen", mutta itse en täysin suosi tätä tapaa. Totta kai nimen pitää myös näyttää ja kuulostaa hyvltä, siitä ei ole kiistäminen.

A:n nimi tulee lempikirjastani, tosin lempinimimuodossa. A:n isä ei suostunut antamaan alkuperäistä nimeä. (A:n etunimi ei ala A:lla, vaan A tulee hänen toisen nimen ensimmäisestä kirjaimesta, kuten R:nkin.)
Lempikirjani on Sinuhe egyptiläinen, joten näppärät osaavat varmaan yhdistää nimeen.
R:n nimi tulee muutamastakin eri elokuvasta, jotka ovat minulle tärkeitä ja se on muunnos nimestä Ava, jolla ei vuonna 2006 (R:n syntymävuosi) ollut nimipäiviä ja halusin hänellä olevan nimipäivät, kuten siskollakin. R:n nimi on myös vanha suomalainen nimi.
Linan nimi on ei pelkästään ainoa tytön nimi, joka isimiehelle kelpasi, niin on se myös lyhennös omasta 3.nimestäni Pauliina - Liina - Lina. 
Myös tyttöjen toiset nimet ovat merkityksellisiä - A:n toinen nimi on kesän 2003 hittibiisi, vieläkin yksi lempikappaleistani. R:n toinen nimi on yhden lempiartistini nimi ja Linan Erin tulee niin laulaja-Erinistä kuin sen merkityksestä - rauha. (Ja kyllä, Erin tarkoittaa myös irlantilaista - kutsuin Linaa odotusaikana irlantilaiseksi menninkäiseksi, koska olin täysin varma, että neidillä on punaiset hiukset).

Nimen pitää olla harvinainen, sillä en halua, että käy samalla tavalla kuin A:lla, jonka nimen PITI olla harvinainen, mutta osoittautuikin vuoden 2003 top kolmosessa heiluvaksi nimeksi. Tällä hetkellä hänen luokallaan on jo kaksi muuta samannimistä tyttöä. Ei kiva. 
Hiukan samaan sarjaan menee R:n nimi. Olisi pitänyt valita se Ava, sillä niitä ei samassa ikäluokassa montaa ole, jos ollenkaan. Nykyään Avoja alkaakin jo olemaan koko ajan entistä enemmän. 
Linan nimi on vielä toistaiseksi ainakin harvinainen, eikä samannimistä luokkatoveria toivottavasti tule vastaan. Sormet ristissä.

Nyt ehdolla tytön nimeksi on mm. Elle, Maia, Fiia/Fia, Linn, Liia/Lia, Kiara, Tiana ja Merida. Suosikkini ei löydy tästä rivistöstä, kuten en myöskään toista nimeä paljasta, joka on jo päätetty. 
Onko teillä jotain ehdotuksia? 
Kriteereinä on, että nimi on lyhyt (joo, siellä ne pari pidempää komeilee. Mutta jos nimellä on jokin merkitys, pidempikin kelpaa). Mielellään siis 3-4 kirjaiminen. Nimen tulisi myös olla siitä harvinaisemmasta päästä, joten ei kiitos viime vuoden suosituimmille nimille. Vaikken nyt paljasta täysin isompien tyttöjen nimiä, niin ne ovat pehmeitä ja "pyöreitä", kuten Linankin nimi, joten neljännen lapsen nimen olisi hyvä sointua rivistöön. Tämän perusteella omista ehdotuksistani mm. Merida ei ihan sopisi jonon jatkeeksi.

Pojalle meillä on vain kaksi nimiehdokasta ja loput nimet ovat jo "kiveen kirjoitettuja", joten niitä en paljasta. Toki saatte antaa kauniita, lyhyitä, nimiehdotuksia pojallekin! Pitää pitää mieli avoimena!

Auttakaan hormonihirviötä mäessä! <3

20 kommenttia

  1. Kauniita nimiä olette miettineet tytölle! Jos meille tyttö tulisi nimi olisi varmastikkin Elle. Jos ei etunimenä niin toisena nimenä sitten. Fiia on myös suosikki listalla! ;) Linn on mun mielestä liikaa Linan tyylinen, helposti menisi sanottaessa sekaisin Linat ja Linn :it! :D Itseasiassa sulla ja mulla sekä siskollani on hurjan saman tyylinen nimimaku sillä jos heidän tuleva vauva on tyttö nimeksi tulee Lina! Tässä muutamia mun ehdotuksia teidän pikkuiselle :
    Ona, Ellen, Odessa, Cara, Clara, Claudia, Nana, Gia, Stella, Nanea, Cia, Isabel, Bea, Juliet, Julie, Emmy, Enni, Jina <3 Iskeekö mikään?

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon jeesistä! :)
    Oon ihan samaa mieltä, että Linn (ja Liia) on liian samantyylinen Linan kanssa. Joten ne tuskin pärjäävät loppuun saakka tässä taistossa.. Mutta nättejä ovat :)

    Ellen on valitettavasti "varattu" ja jotenkin itse tykkään enemmän Ellestä.
    Cara on yksi suosikeistani ollut jo kauan, mutta R:n yksi parhaista kavereista omistaa tämän nimen, joten sitä ei meille tule.
    Cia on taas yksi Linan kummeista (vaikkakin muuten tykkäisin tosi paljon!), joten sekin nimi jää meidän listasta pois.
    Nana ja Gia ovat molemmat tuttujen koirien nimiä, joten mielikuvat olisivat aika karvaiset :D
    Juliet ja Julie tuovat mieleen Romeon ja Julian.. Enkä oikein osaa sanoa J:llä alkavia nimiä. En tiedä miksi. Tosin Jina kuulostaa kivalta!

    Tästä sun listasta tykkään erityisesti Isabelista, Beasta, Emmystä ja Jinasta.
    (Tosin tiedän jo nyt, että mies teilaa ainakin Emmyn, sillä hänen siskonsa tyttö on Emmi... )
    Muut nimet, joita en maininnut eivät jotenkin iske tai niistä tulee joku tietty mieleen, joku ei niin mukava ihminen :D

    Unohdin myös mainita, että sukunimemme alkaa E:llä, joten jotkut E:llä alkavat nimet kuulostavat sarjakuvahahmoilta sukunimen kanssa :D

    VastaaPoista
  3. Able, Dilta, Eelma noita tosi erkoisii löytyy pitkä rimpsu http://www.cazfi.net/nimet/wiki/Vanhoja_nimi%C3%A4

    Mut sekin et miten erikoisen haluu ja mistä tykkää..kyllä se nimi viimeistään sitten tulee kun näkee oman lapsosen:)

    VastaaPoista
  4. Ja hokasin eilen illalla, että Jina kuulostaa varmasti sen takia kivalta, kun se on niin lähellä Linaa :D Joten ei sitäkään kyllä meille... änkytän täällä pian kaikki lapset sekasin ;)

    VastaaPoista
  5. Juuuei :D
    Taitaa olla kaikki L:llä alkavat vähän pannassa, vaikka tekis mieli antaa samantyylinen nimi.
    Lara on ehkä ainoa, joka ei muistuta Linaa, mutta mieleen tuleekin sitten Tomb Raider ja Angelina Jolie.....

    Vähän niinku tekis mieli Eea/Ea, Nia tai se Ava antaa, mutta sä ainakin tiedät syyn miksei niitä näy meillä ;)

    Mun salainen haave on Myy, mutta mies ei sitten niin millään suostu siihen :D ..koitin jo Linaa odottaessa.. Linalla olis luonnekin omasta takaa..

    VastaaPoista
  6. Noita mä oonkin jo selaillu.. aika huonolla tuloksella.
    En kuitenkaan tykkää, että nimi on liian erikoinen. Johonkin se hienonhieno raja pitäis osata vetää.. Harvinainen, muttei mikään liian erikoinen.
    Pojalle meillä on yksi nimistä todella erikoinen, tai todella vanha. Nimi tulee suvusta. Se saa riittää erikoisten nimien osalta.

    Tottahan se on, että lapsen nähdessään ekaa kertaa se nimi tulla tupsahtaa jostain mielen syövereistä! Mulla on nyt vaan joku kauhee tarve kutsua masuasukkia jollain oikealla nimellä... Laitan senkin hormonien piikkiin ;)

    VastaaPoista
  7. No mutta Elle on erittäin kaunis nimi joten siitä kannattaa pitää kiinni! ;) Jina ja Lina kyllä juu myös hyvin samankaltaiset joten jos ei samiksii halua ni kannattaa jättää väliin mutta Jina on kyllä kaunis nimi. Ja jos teillä joku nimi vielä jemmassa jota et siis paljastanut ( the suosikki) niin onhan noita aika montakin kaunista nimeä kasassa sitten. Siitä vaan mallailemaan! ;) Jo Elle Bea Isabel olisi kaunis nimi! :D Mutta tässä vielä muutama Beata, Nelly, Fanny, Janny, Angelina, Juliana, Janina, Mea, Mila, Molly, Mona , Miina, Mina, Minette, Minea ...?

    VastaaPoista
  8. Kyllä tässä pari hyvää ja varteenotettavaa alkaa olemaan :) Tykkään kirjottaa vaihtoehtoja ylös ja sanoa ne ääneen, jotta saisi tuntuman niihin..

    Meille ei Mea ja Minea nimiä voi tulla niiden samankaltaisuuden vuoksi (esikoisen nimen kanssa).
    Mona on miehen parhaan kaverin tyttöystävä :D
    Linalta löytyy Mila-niminen serkku ja muut listan nimet eivät oikein iske.
    Fanny olisi tosi suloinen nimi ja varmasti yksi ehdokkaista, jollei se englannissa tarkoittaisi naisen alapäätä....

    Kiitos kuitenkin taas, että jaksoit antaa lisää nimiehdokkaita! Itse on jo niin "sokea" kaikille, eikä oikein tahdo löytyä mitään. :)

    VastaaPoista
  9. Sienna tai Sinna tytölle!

    Erilaisia, ihania ja helppo lausua, kun sanotaan miten kirjoitetaankin :)

    VastaaPoista
  10. Tuo on kyllä hankalaa kun monet kauniit nimet jo "varattuja" mutta tytölle kyllä löytää helpommin kivoja nimiä mun mielestä kuin pojalle. Pojalle itsellä vaan ne muutamat nimet ollu aina jotka miellyttäneet.

    Ja et oo tosissas että Fanny tarkoittaa naisen alapäätä??? :D Aina oon nimestä tykännyt mutta sainpahan uutta näkökantaa nimeen! ;) Luoja...

    Ja pojalle heitän vielä muutaman nimen : Noa, Noel, Noah, Jon, Jonathan, Daniel, Tomas, Thomas, Luka, Lukas, Lucas, Oliver, Samuel, Gabriel, Leon, Dan, Onni, Eino, Emil, Elliot...? Oon tosi huono pojan nimissä! :D Että elä naura siellä sitten!

    VastaaPoista
  11. Jeps, Fanny on vähän niinkun pimpsa tai römpsä tälleen suomeksi sanottuna :DD Mäki oon siitä aina tykänny, mutten halua ottaa sitä riskiä, että joku sitten ikätovereista tajuaa nimen "toisen tarkoituksen" ja pikkanen joutuisi pilkan kohteeksi.. Ja se tarkotus olisi aina tietty ittellä mielessä..

    Mä oon aina taas löytäny poikien nimiä helposti. Tai on ne pari suosikkia, jotka on pysyny ikuisuuden. Tytölle ei oikein taas tahdo löytyä "sitä oikeaa". Linankin nimeä pohdittiin (mielestäni) ikuisuus. Mies on tyttöjen nimien kanssa tiukempi ja sille ei tahdo kelvata oikein mikään... Nirso. ;)

    Noa on ollu yks mun suosikeista, mutta se ei kelpaa miehelle. Samaan sarjaan menee miehellä Noah ja Noel.
    Usea listan nimistä on varattuja tai tuovat mieleen jonkin idiootin ;D
    Elliot olisi varmaan meidän 10-vuotiaan mieleen ;), mutta mulle tulee vaan Iisac Elliot (vai miten se kirjotetaan) mieleen.

    Mutta, mutta.. sun listalta löytyy toinen meidän ehdokkaista, joten ei sulla pöllömpiä ideoita oo ;)

    VastaaPoista
  12. Tytölle ehkä vaikeempi sitä oikeaa nimeä löytää johtuen siitä kun vaihtoehtoja useampia mitkä miellyttää! Ja vaikea niistä päättää sitten ! :D Mulla pojalle kans just se muutama hassu hyvä nimi ja jos kolme nimee haluaa ni ne onkii sitten siinä eli helpompi kyllä tavallaa pojalle se nimi keksiä! :D

    Meidän tyttö Minéa ja luoja sitä nimeä aikanaan mietittiin. Viimeisellä vaihtoehto listalla oli varmaan 12 nimeä ja miehelle ei sitten kelvannut mikään. Kaikesta väänsi jotain ihan outoa. Tuon sitten keksi ja toiseksi nimeksi piti alunperin tulla mutta just ennen vieraiden tuloa vielä se muutettiin etunimeksi.Siihen aikaan ei Mineoita montaa ollut ja suurin osa ei koskaan koko nimestä ollut kuullutkaan. :) Noh kyllä te varmasti tulokkaalle sen oikean nimen löydätte! Nimiä kyllä kiva pohtia ja miettiä!

    VastaaPoista
  13. Minea on juurikin se nimi, minkä itse olisin esikoiselle halunnut antaa :) Se oli 10 vuotta sitten todella harvinainen ja taitaa olla vieläkin.

    Kyllä tämä nimenmetsästäminen on jollain tapaa kivaakin puuhaa, mutta sitten niin ärsyttävää, kun ei sitä oikeaa löydy :D Pikkuhiljaa...

    VastaaPoista
  14. Sinna sointuu omaankin suuhun kivasti. :)
    Mutta jostain syystä koitan vältellä S:llä ja R:llä alkavia nimiä.. ehkä siinä pelossa, että lapsella olisi S- tai R-vika..?

    Tosin sukunimessä on R, joten eipä se helppoa olisi senkään lausuminen :D

    VastaaPoista
  15. Niin on ^__^
    Mies ei vain lämpene.... Tyhmyri.

    VastaaPoista
  16. Mun mielestä se Myy on ihana nimi!! Itse tykkään myös seuraavista: Aini, Miina, Reea

    VastaaPoista
  17. Myy olisi kyllä aivan ihastuttava! Mutta mies on taas niin tylsyys, eikä ymmärrä mitään hyvän päälle ;)

    Nyt me ollaan kyllä onneks saatu etunimi päätettyä! Mikä on todellinen saavutus :D Toista nimeä voikin rauhassa mietiskellä vaikka sitten sen jälkeen, kun on rakenneultrassa käyty :)

    VastaaPoista
  18. Nimen päättäminen voi olla kyllä välillä vaikeaa. :) Mä tykkään Hymy nimestä, mutta sitä ei kukaan lapsistamme saanut, kun esikoiseni kaveri on sen niminen. Lumi nimi on myös se mistä olen aina pitänyt ja se onkin yhden tyttäreni toinen nimi.

    Meidän kaikilla neljällä lapsella on vanhat nimet, ja kahdella nuoremmalla sellaiset, joita ei ihan jokaisella ole, vaikkeivat mitään harvinaisuuksia olekkaan. Kirjoitin jokin aika sitten blogiini lasteni nimistä. :)

    Kiva blogi sulla. Klikkailimpa itseni lukijaksi samoin tein. Ihanaa odotusaikaa sinulle. :)
    Tervetuloa seuraamaan meitä http://aitijamelukylanlapset.blogspot.fi/

    VastaaPoista