Lina 8,5kk

Mitäs kuuluu meidän -toistaiseksi- pienimmälle neidille?

Lina on kasvanut kuukaudessa ihan huikeasti. Niin pituutta kuin kehitystä. Neidistä on tullut varsinainen justiina ja nyt sille Myy-nimelle, jota niin koitin odotusaikana mainostaa, olisi käyttöä! Linalla on epäilemättä perheen vahvin luonne. Ainakin, jos lapsia vertaa.. Muuten titteli taitaa mennä äiskälle ;) 

Ennen joulua Lina vain ryömi vahingossa taaksepäin, eikä liikkuminen juurikaan kiinnostanut. Nykyään neiti istuu lattialla selkä suorana, kaivelee näppärästi lelukopasta leluja (ja sotkee niillä etevästi koko olkkarin) ja lähtee istuma-asennosta helposti liikkeelle. Vieläkään ei ryömitä eteen päin, mutta sitäkin etevämmin kyllä taakse, sivuille ja ympäri. Neiti katoaakin hyvinkin nopsaa näköpiiristä, jollei ole tarkkana. Konttausasentoon Lina menee lähes aina, kun lähtee ryömimään, heiluu siinä hetken ja sitten laskee itsensä alas. Joskus on muutamat "askeleet" kontatenkin menty etiäpäin, mutta neiti on niin laiska, että mielummin hän menee sillä tyylillä, joka on jo opittu. 


Tämän päivän kova sana on seisominen. Spaghettijalka-Lina luulee osaavansa seistä itse. Ja osaahan tuo hienosti seistä ja kävelläkin - tuettuna. "Minä itse" mentaliteetin suosijana Lina kuitenkin saattaa vetää sellaiset huudot, jos koittaa vähänkin auttaa ja ottaa käsistä kiinni.... Joten tuloksena on usein pyllähdys ja itkua. Lina osaa siis kävellä esim. sohvan nojaa pitkin tai sohvapöydän reunasta kiinni pitäen - oikealle. Vasemmalle meno on turhaa!  

Lina on kova hölisijä. Se mikä motoriikasta uupuu, löytyy verbaaliselta puolelta. Lina tavailee tavuja ja sanoja. Löytyy se äitikin sanavarastosta! Hän myös ymmärtää paljon sanoja ja koittaa matkia niitä. 


Lina on myös ihan itseoppinut piiloutuja. Joku reilu viikko sitten hän keksi mennä pyykkinarulta roikkuvien collareiden alle piiloon ja kun äiti aikansa huuteli "missä Lina on", niin sieltä neiti iloisena paljasti itsensä. Nykyään piiloudutaan kaiken kankaisen alle ja pois ei tulla ennen kuin joku huutelee perään. 
Hurmaava söpöläinen. 


Söpöläinen osaa myös olla erittäin, erittäin vaativa. Neiti on ominut hetipiti-luonteen allekirjoittaneelta. Tosin Linalle pitää olla kaikki heti nyt. Seura, ruoka ja lelut - kaiken pitää olla saatavilla heti, eikä kohta. Odottamisesta seuraa suuri valitus-huuto-itkuraivarit.
Linasta on myös valitettavasti kuoriutunut iso äiskäntyttö. Äidin syliin pitää päästä, jos äiti on koneella, äidin syliin pitää päästä, vaikka ollaan rauhassa iskän kanssa ja äiti saattaa kävellä ohi. Äiti syöttää parhaiten ja äidin seura on korvaamaton. Meillä on tällä hetkellä todellisia vaikeuksia löytää Linalle lapsenvahtia esim. äitiysneuvolan ajaksi, jonne menisin mielelläni ilman Linaa. Lina saattaa huutaa koko tunnin putkeen, kun minä en ole kotona. 
Siskoni jäi viime neuvolakäynnin ajaksi Linan kanssa kotiin ja he olivat pärjänneet hyvin, kun jätin leluja ja virikkeitä kämpän täyteen kuin koiralle konsanaan ja siskoni onneksi telkusta tuli Emmerdalen aamu-uusinnat (tunnari saa Linan hiljaiseksi). 
Yökylään Linan jättämisestä vain haaveilemme.... Edellinen kerta oli tuskaa niin hoitajalle, Linalle kuin vanhemmille, joiden sylistä Lina ei yökyläilyn jälkeen halunnut poistua kolmeen päivään. Joten ei sitä meillä hetkeen.


Alla Linan viimeisimmät mitat. Meillä oli Linan 8kk neuvolalääkäri jo viikko ennen joulua, joten mitat ovat lähinnä 7,5kk ikäisen mittoja. Seuraava neuvola on vasta 1 vuoden ikäisenä. Onko muillakin näin? Vanhemmilla tytöillä on ollut välissä 10kk neuvola, jota Linalla ei nyt ole laisinkaan.

Pituus: 70,0cm 
Paino: 9140g 
Päänympärys: 42,6cm

Meillä on kuitenkin seuraava kontrollikäynti lasten ja nuorten polille 6.2., jolloin saamme uudet mitat. 
Vaatteissa Lina käyttää koon 74 bodeja ja 80cm housuja. Useimmat mekot ovat myös kokoa 80. Tiettyjen valmistajien bodyt eivät enää oikein istu hyvin, joten tällä hetkellä suosin Lindexin bodyvalikoimaa, joka istuu Linalle parhaiten. 

Kaiken kaikkiaan Linasta on kasvanut Lina. Oma persoona, joka ei kyllä jätä ketään kylmäksi - on hän sen verta hurmaava! Äidin mussukka ja isin oma prinsessa <3 

2 kommenttia

  1. Ihana tyttönen! :)
    Meillä meni myös noin, että muilla lapsilla on ollut se 10kk neuvola, mutta kuopuksen kohdalla sitä ei ollut. Viimeksi käyty 8kk neuvolassa ja seuraava on ensi kuussa kun tyttö täyttää vuoden.

    VastaaPoista
  2. Se on ilmeisesti sitten muuttunut niin.. On jotenkin orpoa olla käymättä 4 kuukauteen neuvolassa.. Varsinkin, kun Linalla on ollut painon kanssa ongelmia. Mutta kai sinne pääsisi punnitukseen, jos pyytäisi.
    Meillä on onneksi tuo ensi kuun lääkäriaika, jossa otetaan tarkat mitat :)

    VastaaPoista