Tuleeko Joulupukki meille?

Joulu. 
Sana hieman saa minut ahdistumaan. Mulla ei oikeastaan ole kuin 1-2 kivaa joulumuistoa lapsuudesta, aina meni jotain pieleen, aina joku suuttui jostain ja aina joku murjotti omassa huoneessa. Joulua ei koskaan hehkutettu meillä, eikä sitä odotettu mitenkään innolla. Hauskinta joulussa oli se joulukalenterin suklaiden syönti jouluaattoon saakka.. Siihen se sitten loppuikin. 
Mulla oli aina välillä sellanen olo, että jouluaattoa väsättiin meillä väkisin, siitä koitettiin tehä lapsille kiva, vaikka toteutus sitten ontui pahasti. Mun vanhemmat ovat eronneet jo aika päiviä sitten, minun ollessa noin 3-vuotias, joten jouluni olen aina viettänyt vuoroin isällä, vuoroin äidillä. Ja kuten arvata saattaa, isän luona pääosassa oli ja on vieläkin kinkku ja äidin luona.... noh, oli sellaista väkinäistä. Äiti yritti ehkä liikaa luoda ihanaa joulua, varsinkin mun 7 vuotta nuoremmalle siskolle ja minä vähän vanhempana sitten huomasin, ettei kaikki ollut aina ihan niin stressivapaata ja ihanaa. 

Omia, aikuisuuden jouluja olen viettänyt alkuun äidin luona. A:n syntymän jälkeen joulut alkoivat tuntumaan ihan kivoilta, kun oli joku, jolle sitä rakentaa. Sitten, kun meilläkin alkoi vuorojoulut, niin oma joulufiilis lopahti aika nollaan ja siitä tuli väkinäinen juhla, jota on aika orpoa viettää yksin. Yhden joulun olen ollut töissä, yhden ihan täysin yksinkin. Eikä se ole haitannut ollenkaan. En ehkä ole jouluihminen. 
Totta puhuttaessa, joulun hehkuttamisen aloittaminen lokakuun lopussa ei saa minussa mitään muuta aikaiseksi kuin oksennusrefleksin. Joulua saa hehkuttaa, kaupoissa saa soida joululaulut, mutta vasta joulukuussa. Tosin se ei ole minulta pois, jos joku haluaa pistää ikkunaan jouluvalot jo lokaluussa. Antaa mennä vaan! Meillä niitä ei näe edes joulukuussa. 

Lahjojen ostaminen ja antaminen on mun lempipuuhaa joulun alla. Saan todella paljon siitä, että joku saa täysin mieleisensä lahjan ja tulee siitä aidosti iloiseksi. Pyrin noukkimaan lasten lahjalistoista ne järkevät ja tarpeelliset lahjat kaikkien niiden glitteri-discopallo-hömppien joukosta. Sitten lisään niihin itse pari juttua, jotka tytöt oikeasti tarvitsee. Näin he saavat jotain, mitä ovat toivoneet ja jotain, mikä tulee täysin yllätyksenä. 
Lahjamäärä meillä on pieni, noin 4-5 lahjaa/lapsi. Ihan senkin vuoksi, että he saavat lahjoja myös muualta, joten on turhaa hukuttaa lapset niihin lahjoihin ja erilaiseen krääsään, jota he eivät aaton jälkeen edes muista. Lina tulee saamaan meiltä tänä jouluna vain kaksi lahjaa, sillä tuo ei oikein vielä ymmärrä mikä joulun idea on ja Lina tulee saamaan hyvin paljon enemmän lahjoja kummeilta ja isovanhemmilta kuin isommat lapset. Näin tasapainotamme lahjamäärää. 

Joulun rakentaminen sitten onkin se vaikein puuha. En halua, että lapset huomaavat minun tekevän sitä väkisin, tai että se olisi edes väkinäistä. Haluaisin, että meillä käy heidän toivomansa Joulupukki, mutta en millään haluaisi palkata jotain tuntematonta ihmistä sitä esittämään. Ahdistaa paljon koko ajatus. 
Aloitan joulun rakentamisen ehkä suurimman osan mielestä kovin myöhään - vasta ehkä juuri viikonloppuna ennen aattoa. Lapset saavat tehdä ja liimailla lumihiutaleita ja tonttuja ikkuinoihin ennen sitäkin, näin on aina ollut. Mutta koko koti muuttuu joulun ihmemaaksi vasta hyvin lähellä aattoa.

Minusta tuntuu aina, että olen ainoa ihminen maan päällä, joka kokee joulun ahdistavaksi juhlaksi. Vaikka en tarkoita sitä, ettenkö joulusta pitäisi. Pidän lapsijouluista, mikä on tähän mennessä tarkoittanut joka toista joulua. Nyt Linan syntymän jälkeen meillä tulee olemaan lapsijoulu joka vuosi, joten voi olla, että löydän itsekin sen joulunkipinän uudelleen joku joulu. 
Onko muita siellä ruudun toisella puolella, jotka eivät niin välitä jouluhössötyksestä?

5 kommenttia

  1. Täällä ilmoittautuu yksi.

    Lapsille yhdet lahjat, samoin kuin kummilapsille, suurempi summa johonkin hyväntekeväisyyteen. Kuusi sisälle, pipareita ja glögiä. Joulu "rentojen" sukulaisten kanssa ja ruoaksi vain kaikkea hyvää, ei mitään "pakollisia" jouluruokia:) Parhaimmassa tapauksessa joulu vietetään jossakin muualla kuin Suomessa.

    Saa nähdä, pitääkö ruveta panostamaan kun lapset kasvaa. Itselle on ainakin tärkeintä stressittömyys. Se kamala härdelli ja aikuisten stressi kun on jäännyt selvästi muistiin omasta lapsuudesta.

    VastaaPoista
  2. Mie taas rakastan rakastan joulua ja sitä rauhallisuuden fiilistä!<3 :p

    VastaaPoista
  3. Olen vasta muutama vuosi sitten kehdannut tunnustautua jouluihmiseksi.
    Lapsuuteni joulut olivat ihania. Meillä panostettiin yhdessäoloon eikä lahjoihin. Jokainen lapsi sai yhden lahjan ja sitten jotain pientä isovanhemmilta. Tämä on jutu, jonka halusin tuoda myös perheeni jouluun.
    Nykyisin oman perheen kanssa vietämme vuorojoulua, yleensä minun kotonani. Paikalle kokoontuu kaikki sisarukseni. Valmistelut on jaettu niin, että jokainen tekee jotain. Toinen tekee laatikoita ja toinen leipoo joulutorttuja jne. Ja jokainen sen verran kuin katsoo itse jaksavansa ja ehtivänsä. Joulua vietetään rauhassa ja pingottamatta. Olemme myös oppineet hyväksymään sen, ettei edellisvuosien ihania jouluja pysty kopioimaan, vaan joka vuosi tunnelma ja iloiset asiat ovat erilaisia. Viime vuonna iloittiin jostain jot ei tänävuonna ole, eikä se latista tunnelmaa vaan keksitään jotain muuta mistä iloita. Lahja sääntö on myös, ei lahjoja yli 10 vuotiaille. Aikuiset nauttivat yhdessäolosta ja hyvästä ruuasta.
    Niin ja joulupukkia ei ole tulossa, koska mielestäni se on turha satu, eikä lapsi kostu siitä mitään. Kiltti pitää olla joka päivä eikä vain vuoden viimeisessä kuussa.

    Oho tulipa vuodatus. No joulu saa syttymään <3

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapa ihanan rennolta ja lämminhenkiseltä tavalta viettää joulua!!

    VastaaPoista
  5. […] Joulu. Vuosi sitten kerroin, etten ole mikään superjouluihminen. En kuuntele joululauluja heti juhannuksesta lähtien, saati […]

    VastaaPoista