Ystävyydestä

Kaikilla on varmaan menneisyydessä erilaisia ihmissuhteita. Niin ystäväpohjaisia kuin parisuhteitakin. Matkan varrelle on varmasti jäänyt jokaisella kavereita ja osa kulkee mukana vieläkin. 

Itse olen muuttanut elämäni 28 vuoden aikana tasan 20 kertaa, joten matikkapäät voivat laskea keskiarvon sille, kuinka kauan olen pysynyt samassa paikassa. Osa muutoista on aikuisiällä, omasta tahdosta tehtyjä muuttoja, mutta suurin osa niistä kuuluu lapsuuteen ja äidin mukana muuttelemiseen. Äitini ei osaa olla aloillaan ja tykkää "vaihtelusta". 

Nyt, kun on omia lapsia ja heillä alkaa olemaan hyviä kaverisuhteita, olen alkanut miettimään omia kaverisuhteitani. Itselläni on muutama kaveri, jotka olen tuntenut koko ikäni, mutta en tietenkään ole heidän kanssaa joka päivä tekemisissä tai muutenkaan pidä säännöllisesti yhteyttä. Emme asu edes samalla paikkakunnalla. Facebook on tehnyt ihmisten kuulumisten seuraamisesta liian helppoa, joten ei paljoa tartte soitella... Mutta en koe kuuluvani minnekään. 
Jotkut ovat asuneet koko ikänsä samalla pihalla tai samassa kaupunginosassa, heillä on ollut sama kaveripiiri koko elämänsä ajan ja heillä on vahva side kavereiden kesken. Minä olen asunut samassa paikassa pisimpään noin 2,5 vuotta. En omista pihakavereita nuoruudesta, minulla ei ole juuria jonnekin ja olen joutunut tutustumaan uusiin ihmisiin hyvin monta kertaa. Siinä on toki hyviäkin puolia, mutta viime aikoina se on saanut minut surulliseksi. Olen vailla juuria, vailla omaa kaveriporukkaa, joka on pitänyt yhtä vaippaiästä saakka.

Ala-asteella olen tutustunut kaveriporukkaan, jonka mukana kuljin hyvinkin pitkään. Kaveriporukkaan, jonka dynamiikka ja toiminta ei jossain vaiheessa enää iskenyt minuun ja riitaannuin niin parhaan kaverini kuin loppujenkin ystävien kanssa. Vuoden verran seilailin eri ihmisten kanssa löytämättä kuitenkaan sellaista ystävää, jolle voisi kertoa kaikki synkimmätkin salaisuudet. 
Nyt minulla on paljon kavereita, hyviäkin, mutten osaa luottaa enää keneenkään niin, jotta voisin avautua omista ajatuksista ja peloista, iloista ja suruista. Elämä on jättänyt minuun arvet.

Ystävyys ja kaverisuhteet ovat nyt erityisesti esillä elämässäni. Ensinnäkin, koska olen taas saanut avattua ystävyyssuhdetta entisen parhaan kaverini kanssa kolmen vuoden tauon ja hiljaiselon jälkeen ja toiseksi, sillä nyt minusta tuntuu, että kaipaisin todella ystävää, jolle kertoa kaikki. 
Olen kateellinen ihmisille, joilla on se joku jolle soittaa ja kertoa kaikki. Minulla se oli mieheni. Mieheni oli paras kaverini. Kauhean kliseistä. 

Nyt tunnen olevani jotenkin täysin yksin, vaikken sitä tietenkään ole. Minulla on paljon kavereita, joille voisin avautua, mutten tahdo. Elän tällä hetkellä ammentaen voimaa lapsista ja tiedän, ettei se pidemmän päälle toimi niin. Jossain vaiheessa asiat räjähtää käsiin. 
Tiedän, että tarvitsen aikuista seuraa, mutten jotenkin vain saa aikaiseksi järjestää sellaista itselleni. Haluan pitää lapset lähellä, turvassa. Jotta itse olisin turvassa. Minulla on kaikki hyvin, kunhan lapset ovat lähellä. 

Jokainen aikuinen tarvitsee aikuisen ystävän. 

Tulipa sekava kirjoitus.. Toivottavasti pysyitte perässä ja ehkä saitte kiinni ajatuksistani. 

6 kommenttia

  1. Mulla on ihan samanlaista.. sit on jotenkin kurjaa miten jotkut kaverit lopettaa moikkaamisenkin! tyhmää! Minä voin olla sinun ystävä <3

    VastaaPoista
  2. Tiedän mistä puhut! Kyllä puoliso on niinkuin se toinen puolisko; rakkauden kohde, turva, ystävä, kaikkea tätä. Kuitenkin täytyy olla erillinen ja molemmilla omia ystäviä ym.

    Olen ollut paljon sinkkuna ja silloin tukeutunut ystäviini. Tavallaan kaikissa ihmissuhteissa on samoja aineksia eli ei tarvitse olla välttämättä parisuhteessa saadakseen turvaa, rakkautta ja välittämistä.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, kiitos <3

    Jotkut on tosiaan niinkin lapsellisia, että jos niihin törmää kaupungilla, niin ei viittitä edes moikata. Ihan, kun ei tunnettais ollenkaan. Huoh. Kyllä itse pystyn tervehtimään niitäkin ihmisiä, joista en liiemmin välitä. Ei niiden kanssa tarvitse jäädä jorisemaan, mutta tervehtiä voi ohimennen. Kuuluu mielestäni käytöstapoihin. Aika noloa vaan tuijottaa....

    VastaaPoista
  4. Koen, että hyvä kaverisuhde on samanlainen kuin parisuhdekin - on riitoja, sopimisia ja hyväksymistä toinen sellaisena kuin hän on. Ei kaveri ole todellinen kaveri, jos ei pysty kuuntelemaan ja hyväksymään toista. Samalla tavalla kuin parisuhteessakin.
    Itsellä on muutama kaverisuhde kariutunut juuri siihen, että olen huomannut, ettei se toinen olekaan oikea kaveri, vaan joku joka on kaveri silloin se hänelle sopii ja hän hyötyy siitä jollain tapaa.
    Varsinkin sinkkuna kaverisuhteet ovat hyvinkin samanlaisia kuin parisuhde. Ehkä tämän takia joillekin kavereille onkin niin kova pala, kun toinen alkaa seurustelemaan..

    VastaaPoista
  5. Tiedän mistä puhut. Minullakaan ei ole noita. Joskus sellaista kaipaisi, toisinaan haistattaa paskat koko ajatukselle. Aikuistuttuani olen huomannut että ne vähäisetkin kaverit häviävät. Ei vain soitella saati nähdä enää kovinkaan usein, jonka jälkeen sekin vähä kuolee pois. Yksin ei jaksa kaverisuhteita yrittää pitää yllä. Kyllä sen toisenkin osapuolen pitäisi joskus soitella ja kysellä kuulumisia. Koitan aina miettiä että on minulla perheeni. He ainakin ovat kiinnostuneet minunkin elämästäni. Ei vain jaksa kavereita jotka eivät välitä.

    VastaaPoista
  6. Olen myös lopettanut perään soittelun. Aivan turhaa. Mielestäni ystävyyssuhde on sitä, että kumpainenkin osapuoli osoittaa kiinnostusta eli soittelee ja kyselee kuulumisia/pyytelee kahville tms.

    Varsinkin avioituminen/perheen perustaminen tai edes siitä haaveilu saa aikaiseksi kaverikatoa. Mikä siinä on, että kavereita voidaan olla vain, jos molemmat ovat sinkkuja tai perhehaaveet ovat täysin samanlaiset?!
    Yksi -entinen- kaverini suuttui aikoinaan, kun kerroin, että yritämme lasta. Suuttui. Koska? Koska en enää käynyt hänen kanssaan ryyppäämässä niin usein. Onhan se hyvä syy suuttua.

    Ei se minulta ole pois, jos joku kavereistani haluaa viettää railakasta sinkkuelämää. Minulle se ei sovi. Mutten aio laittaa välejä poikki sen vuoksi, että se sopii jollenkin toiselle.

    VastaaPoista