Voi tytöt, tytöt...

Joudun sanomaan niinkin kliseisesti, että nyt vasta ymmärrän omaa äitiäni paljon paremmin, kun 13 vuotta sitten teiniänksteissäni. 

Tytön äitinä oleminen on vaikeaa. Varmasti on pojankin, mutta tyttöjen perään pitää katsoa enemmän. Poikien oletetaan pärjäävän tilanteesta kuin tilanteesta, eikä muutama kolhu siellä täällä haittaa. Tytöt ovat niin herkkiä, että saa olla koko aika puhaltelemassa ja silittelemässä pieniä naarmuja. 
No isommat eivät enää pahemmin pyytele puhaltamaan pipiä, eikä pienin vielä osaa.. Mutta tämä vanhimman orastava murrosikä on saanut karvat nousemaan pystyyn. Kohta se menee tuolla, eikä soittele tai vastaa äidin puheluihin, haistattelee vitut ja värjää hiuksensa siniseksi. Mää en ala! Ja niitä on jo kolme! Kolme tyttöä! Kolmet haistatukset ja kolmet sateenkaaren väriset hiukset!

Vaikken nyt paljoa isommista tytöistä puhu, niin paljastettakoon, että A:lla on poikaystävä. Kyllä, minun vauvallani on poikaystävä! Joka on kylläkin erittäin söpöä ja lutuista äidin mielestä, enkä osaa suhtautua asiaan millään muotoa vakavasti. Tuskin edes tarvitsisi. Kyseessä on kuitenkin neidin ensimmäinen ihastus ja ihka ensimmäinen poikaystävä. 
Tämä on nostanut minulle pintaan monia aiheita ja ajatuksia. Jopa niinkin pitkälle, että siihen olisi enää 8 vuotta, jos A päättäisi hankkia lapsia samanikäisenä kuin minä!! Not gonna happen! 

Mutta enemmän olen ollut huolissani siitä, pystynkö tarjoamaan kaikille tytöilleni sen tuen ja turvan, mitä juuri murrosikäinen tarvitsee. Osaanko kertoa ne oikeat asiat elämästä ja pysymään hiljaa silloin, kun sitä vaaditaan? Oma äitini ei ehkä suoriutunut parhaalla mahdollisella tavalla minun murrosiästäni. Mutta myönnettäköön, että tein kyllä siitä myös mahdollisimman hankalaa. 
Olenkin jo kauan sitten päättänyt, että olen omille lapsilleni erilainen äiti, varsinkin kun se murrosikä koittaa. Nyt kuitenkin näytän unohtaneen kaikki ne omat "silloin kun minä olen äiti" uhoni ja olen pelkästään huolesta täynnä oleva eksynyt mamma. 


Itse olin 10-vuotiaana jo erittäin itsenäinen - oli ollut pakko opetella pärjäämään yksikseen. Nyt pelkäänkin, että kaikki se, missä olen halunnut tehdä erilailla kuin oma äitini, onkin luonut uusavuttomia tyttöjä. Ehkä ei nyt niin radikaalisti, mutta olen passannut tyttöjä aika paljon, eikä heidän ole tarvinnut miettiä miten pyykinpesukone toimii tai miten tehdään ruokaa, kun ollaan yksin kotona. Ei heidän ole oikeastaan tarvinnut olla edes paljoa yksin kotona.... 
A:n ongelmien vuoksi olen itse ollut kotona nyt vuoden. Tosin viimeinen 6kk meni ihan muista syistä sängyn pohjalla maatessa, mutta kotosalla olen ollut, eikä koskaan ole tyttöjen tarvinnut tulla tyhjään kotiin. 

Nyt olen taas kotona ainakin vuoden, jos hyvin käy, niin kaksi. Joten eipä tarvitse taaskaan tyttöjen miettiä välipalojen tekoa koulun jälkeen tai muutenkaan sitä, mitä pitää yksinollessa tehdä. 
Tosin osaa tytöt omat leipänsä voidella ja ottaa mehua jääkappista, joten en ole ihan pullamössöjä luonut.. ;) 

Osa minusta haluaisi "heittää tytöt susille" ja antaa heidän pärjätä osittain omillaan, keksiä itse miten koulun jälkeen toimitaan ja miten sitä pyykkiä pestään. Mutta sitten taas osa minusta kerää likaiset pyykit tyttöjen huoneen lattialta ja kattaa pöydän valmiiksi välipalaa varten. 
Olen kyllä koittanut opettaa A:ta pesukoneen käytössä, muttei neitiä voisi vähempää kiinnostaa. Homma kun toimii niin hienosti liukuhihnalta tällä hetkellä.. A on joutunut olemaan yksin kotona koulun jälkeen muutamia kertoja, mutta sitten soi äiskän puhelin "mitä mä nyt teen". 

Haluan samalla lelliä nuo kaikki kolme ihanuutta piloille, kun taas haluan kasvattaa kaikista itsenäisiä, omatoimisia yksilöitä, jotka varmasti pärjäävät tilanteessa kuin tilanteessa. Äitinä oleminen on todella hankalaa ja kaikki kiva on kiellettyä! 

Koitan kuitenkin välttää vielä viimeiseen saakka niitä ihania kuuluisia sanoja :
"Niin kauan kun asut mun katon alla, niin minä määrään. Sitten kun asut omillas, niin voit päättää kaikesta itse!" 


3 kommenttia

  1. Voi tytöt <3 kauhulla odotellaan täälläkin niiitä teiniangstauksia :D

    VastaaPoista
  2. A:lla on jo kauhea esimurrosikä ja käyttäytyminen on välillä aika hurjaa.. Sitä oikeaa odotellessa. Hyih.
    Ne on niin söpöjä vielä vauvana :D <3

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihanalta, että äiti on kotona ja tekee voileipiä :) Se vanha suomalainen ajatus, että mahdollisimman nuorena itsenäiseksi ja omaan kotiin ei enää tänä päivänä ole paras mahdollinen. Oikeastaan on tutkittu, että mitä pidempään saa huolenpitoa ja saa asua kotona niin sellaisita lapsista kasvaa itsenäisempiä aikuisia ja heillä on sisäinen turva lähteä suureen maailmaan. Rajojen puuttuminen on tietysti eri asia, sellainen luo turvattomuutta. Mutta se, että äiti tekee lapsille välillä juttuja joita he itsekin osaavat on ihan mukavaa huolenpitoa. Kyllä ne toivottavasti siellä kotitaloustunnilla saa kipinän ruuanlaittoon ja innostuvat sitten äitiäkin ruokkimaan ja hemmottelemaan keitoksillaan :)

    VastaaPoista