Sektio vs. alatiesynnytys

Mitä lähemmäs synnytys tulee, sitä enemmän olen ajatellut sitä. Luonnollisesti. 
Kuten aikaisemmin olen kertonut, kärsin synnytyspelosta ja olen käynyt sitä varten pelkopolilla, seuraava käynti olisi ensi viikon tiistaina. 

Synnytyksessä minua pelottaa lähes kaikki muu paitsi se kipu, joka muilla synnytyspelkolaisilla taitaa olla se yleisin syy.. Molemmat aikaisemmat synnytykseni ovat käynnistettyjä raskausviikolla 42. Joten en ole kokenut ns. normaalia synnytystä kertaakaan. Aiemmissa raskauksissa minua ei myöskään supistellut etukäteen, enkä kokenut minkäänlaisia kipuja. 
Esikoiseni syntyi hätä/kiireellisellä sektiolla käynnistyksen jälkeen, vauvan takykardian ja tarjontavirheen vuoksi. Joten ensimmäinen kokemukseni synnytyksestä on monen tunnin tuska ja kipu, joka päättyy aika dramaattisesti leikkaussaliin. Vauva vietiin pois luotani, enkä nähnyt vauvaani reiluun tuntiin. Tämä on aina harmittanut minua. 
Toinen tyttäristäni syntyi alateitse, muttei todellakaan käynnistynyt helposti tai muutenkaan sujunut niinkuin oppikirjoissa. Muistan itkeneeni hysteerisesti monet kerrat ja anelin leikkausta, jota minulle ei koskaan myönnetty. 37 tunnin tuskan jälkeen syntyi R, 4660g. Pieni vauva. Voitte kuvitella, ettei reissu ollut mikään läpihuutojuttu. 

Nyt olen koittanut laittaa itselleni ylös, kumpi synnytyksistä oli minulle mieluisampi ja kummasta minulle jäi enemmän traumoja ja myös kummasta jäi positiivisempi fiilis. Aika hankalaa, sillä en koe kummassakaan synnytyksessä onnistuneeni tai koe, että minulle olisi jäänyt hyvä mieli kumpaisenkaan kokemuksen jälkeen. 

Sektiosta koin toipuneeni paremmin. Haava ei minua koskaan vaivannut sen enempää ja pystyin istumaan, käymään vessassa ym. täysin normaalisti. Alatiesynnytyksen jäljiltä minulla oli taas tikkejä alapäässä, enkä siten pystynyt istumaan tuskatta, käymään vessassa ilman kyyneleitä ja irvistyksiä. Vaikken revennyt mitenkään paljoa ja tikkejä laiteltiin lähinnä emättimen sisään. Välilihaa ei tarvinnut leikata, eikä se myöskään revennyt. 

Alatiesynnytyksestä jäi kuitenkin positiivisena se mieleen, että sain vauvani heti syliini ja sain imettää häntä jo synnytyssalissa. Tätä ei saa kokea edes suunnitellussa sektiossa. 

Nyt vauvan pitäisi olla pienempi kuin R oli aikoinaan. Tai onkin paljon pienempi, mutta kokoa ei voi kuitenkaan täysin ennakoida. Alle 4 kiloa on kuitenkin se, mihin itse suostun, jos alatiesynnytyksestä puhutaan. 
Sektion koen paljon helpompana, sitä se onkin, mutta koen sen myös jollain tapaa luovuttamisena. Haluaisin niiiiin paljon kokea helpon ja luonnollisen synnytyksen. Pelkään kuitenkin, etten sellaista saa koskaan kokea. 

Ensi viikkoon mennessä minun tulisi olla päättänyt tavasta, jolla haluan synnyttää ja pitää siitä kiinni loppuun saakka. 
Tämä synnytys tullaan kuitenkin käynnistämään, jollen halua sektiota, joten se siitä luonnollisesta synnyttämisestä. En osaa päättää mitä haluan ja tuskailen päätöksen edessä... 

Millaisia synnytyskokemuksia teillä on? Onko kokemusta molemmista "tavoista"? Millä tavalla synnyttäisit, jos nyt saisit päättää?

6 kommenttia

  1. Ite mä tunsin joap vähän huonoa omaatuntoa kun poika syntyi niin helpolla. Synnytys ei nyt ihan luonnollisesti lähtenyt käyntiin mutta ei multa puhkastu kun kalvot. Ekoista kunnon supistuksista siihen että vauva oli ulkona meni vajaa 4h. Kolme tikkiä sain. Ainoa mikä hieman kauhistuttaa on kun kätilö sanoi, että varatkaa haavi seuraavan kanssa :D Itelle jäi niin hyvät fiilikset synnytyksestä eikä kammosta tietoakaan.

    VastaaPoista
  2. Mä taas sain kaikkea mahdollista suoneen, suuhun ja kohdunsuulle, ja kalvotkin puhkastiin molemmissa. Molemmat syntyneet käynnistyksen jälkeisenä päivänä vasta.

    Teknillisesti mulla on "synnyttäjän lantio" ja lääkärit ovat melkein ylistäneet sitä. MUTTA kroppa ei vaan sitten osaa synnyttää..
    Pitäisihän tuon alatiesynnytyksen sujua vaivatta nyt, jos sieltä on kerran puskettu melkein 4,7 kiloa "vähillä" vaurioilla. Enemmän ne vauriot ovat yläpään sisällä kuin alapäässä :D

    Olisin maailman onnellisin nainen, jos kokisin lyhyen ja vaivattoman synnytyksen :) Mutta ei mee nallekarkit tasan tässäkään asiassa.

    Olis kyllä sekin kauheaa, jos synnyttäisi kauhealla vauhdilla vaikkapa autoon matkalla sairaalaan :D

    VastaaPoista
  3. Mulla jäi synnytyksestä viimeksi tosi hyvä fiilis. Ainut mikä oli uuvuttavaa oli se 1,5 h ponnistusvaihe, jonka takia vauvan sokereita tarkkailtiin. Kipuja en muista mutta sen muistan että epiduraalin jälkeen nukuin supistuksien välissä ponnistusvaiheeseen saakka :) oon ehkä outo, mutta itse haluaisin kokea sektion ihan vaan kokemuksen takia..:))

    VastaaPoista
  4. ite oon miettiny ihan samaa et kumpi olis parempi/helpompi/kivuttomampi,molemmissa on tietysti puolensa mut alatiesynnytys pelottaa :/ oon kuullu niin monilta että leikkauksen jälkeen olo on kipeämpi pitempään ja sektio vois olla vauvalle vaarallinen ja onhan näitä vaikka mitä kuultu. en haluais kaiken pelkoni takia synnyttää ollenkaan,mut vähän huono sitä on tässä vaiheessa enää sanoa :D ootan vaan sitä että saan vauvan ulos (: pieniki supistus saa kylmät väreet ja itkun kurkkuun.

    VastaaPoista
  5. Hui kauheeta, 1,5h :/ Itsellä ponnistusvaihe taisi kestää 20min.
    Ja muistan myös, molemmissa, epiduraalin olleen se synnytyksen kohokohta, jonka jälkeen sai levätä aina sinne ponnistukseen saakka :D
    Paitsi ensimmäisen kohdalla, jonka synnytyksessä vauvan tarjontavirhe alkoi kipuilla aika pian epiduraalin jälkeen.. Ja sitten mentiinkin leikkaussaliin.

    Onhan se sektio oma kokemuksensa :) Eikä siitä voi kommentoida mitään ennen kuin sellaisen on itse kokenut. Tää on vähän tällänen "kumpi tuli ensin, muna vai kana" -juttu, kun alkaa miettimään kumpi tapa synnyttää on "se oikea".

    Haluan vain kokea itsekin sen hyvän fiiliksen synnytyksen jälkeen :) Olis se sitten kummalla tavalla tahansa..

    VastaaPoista
  6. Valitettava totuus on, ettei sellaista olekaan kuin kivuton synnytys :D
    Itse olen ainakin sujut kivun kanssa ja se kannattaa etukäteen itsekseen miettiä läpi. Supistukset ja synnytyskipu on kuitenkin erilaista kipua kuin esimerkiksi sellainen kipu, mitä tulee, jos murtaa käden. Synnytyskivun unohtaa todella äkkiä ja kuitenkin kipu on välttämätöntä, jos haluaa vauvan ulos. Rauhallisuus ja keskittyminen on aika tärkeää. Jos menettää otteen kivunhallinnasta, niin hommasta tulee todella kivuliasta ja hankalaa.

    Sektiossa kipu tulee sitten jälkeen päin. Joillakin haava on todella kipeä ja liikkuminen melkein mahdotonta. Itselläni ei ollut niin, mutta taas mieheni veljen tyttöystävä oli todella kipeänä monta viikkoa..

    Mullakin on sellanen "en halua synnyttää ollenkaan" olo. Mutta jotenkin tuo olisi saatava ulos :D

    VastaaPoista