Nuori Mamma

Nykyään ovat nuoret äidit kovin esillä, eikä näytä olevan mikään erikoisuus, että lapsia aletaan haluamaan ja suunnittelemaan jo erittäin nuorena. Itse pidän itseäni vieläkin nuorena (päivääkään en ole vanhentunut viimeseen 10 vuoteen ;) ), varsinkin nuorena äitinä. Mutta kyllä nyt pitää sanoa legendaarinen lause silloin kun minä olin nuori.....

Olen ollut 17-vuotias, kun aloin odottamaan esikoistani. Lapsi oli erittäin haluttu ja suunniteltu, mutta sitä ei sopinut oikein sanoa ääneen. Ehdin täyttää raskausaikanani 18, joten olin kuitenkin täysi-ikäinen synnyttäessäni. Raskauden aikana sain kokea kaikenlaisia ennakkoluuloja ja hyvinkin huonoja asenteita. Olin ennen erittäin sosiaalinen, enkä pysynyt neljän seinän sisässä vasta kuin pakotettuna, mutta iso maha sai minut pysymään katseilta poissa välillä pitkiäkin aikoija. Hieman häpesin olevani raskaana muiden olettamusten vuoksi. 
En ole koskaan ollut mikään uusiavuton tumpelo. Lapsuuteni ja nuoruuteni oli hieman erilainen kuin muilla ja olen joutunut kasvamaan aikuiseksi vauhdilla. Joten en ollut raskauteni alkamisaikoihin mikään tyypillinen teini, joka odotti kaiken tulevan valmiina, vaan asuin poissa kotoa, hoidin asiani itse ja kävin lukiota.Olin myös hoitanut pikkusiskoani aina tämän syntymästä saakka ja olin kovin lapsirakas. 
Lapsia olin halunnut siitä asti kuin muistan. Pienenä poikatyttönä ainoa tyttömäinen leikkini oli vauvanukkeni. Perhettä en koskaan leikkinyt, mutta vauvanukke kulki mukana pitkään. Lapsuuteni leikin suurimmalta osalta isoveljeni ja hänen kavereidensa kanssa, joten ns. tyttöleikit jäi leikkimättä. 
Joten esikoinen oli erittäin haluttu ja toivottu lapsi, jota yritimme saada noin 3 kuukauden ajan ennen kuin tärppäsi. 

Raskausaika oli helppo, en kärsinyt juuri mistään ongelmista. Mutta asenteet minua kohtaa olivat välillä aika raakoja terveydenhuollon puolella. Kaikki olettivat, että lapsi oli vahinko ja minua säälittiin usein. Synnytyksessä en voinut millään itse tietää omasta kehostani mitään ja kätilö jätti kuuntelematta minut totaalisesti. 
Sen jälkeen, kun A syntyi kaikki asenteet ovat oikeastaan kaikonneet. Olen todistanut olevani hyvä äiti ja kykeneväinen hoitamaan pientä vauvaa. Siltikin hieman ärsyttää, että 18-vuotiaan pitää sekin todistaa ennen kuin kukaan sitä uskoo. Olen tavannut yli 30-vuotiaita äitejä, jotka eivät tajua mistään mitään... 

Tällä hetkellä olen erittäin ylpeä lapsistani. A täyttää tänä syksynä 10 ja hän on mitä ihanin nuori naisenalku <3 Ongelmilta meilläkään ei olla vältytty, mutta olen osannut aina hakea apua niihin ja ehkä tämänkin vuoksi tunnen olevani erittäin vahva äitinä. Joten ei se ikä aina kerro kaikkea! 
Tosin eipä vieläkään kukaan usko, että tämä on minun kolmas, mitä odottelen ja että kotona odottavat isosiskot 9- ja 7-v! Ehkä siihen vaikuttaa myös se, että näytän todella nuorelta (kaikki luulevat noin 20-vuotiaaksi), joten eihän minulla voi olla lapsia!

Äidiksi tuleminen oli ainakin minulle elämäni parhain asia, enkä kadu päivääkään, että olen saanut kaksi ensimmäistä lastani nuorena. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että mitä nuorempana lapsen saa, sitä paremmin itsekin siihen sopeutuu ja jaksaa. Tietty ihmiset ovat erilaisia. 
Enkä onneksi vieläkään ole ikäloppu, vaikka numerot 2 ja 8 kolkuttelevat tasan kahden viikon päästä oveen.... Hyih! 

P.S. Loppukevennyksenä käykää tsekkaamassa Haaveissa oma pieni -blogin arvonta ja osallistukaa!! :)


Ei kommentteja