Ahdingossa olevan odottavan äidin itkuvirsi

Kerroin eilen hyvin lyhyesti, että minulla oli hieman ongelmia neuvolani kanssa. 
Edellisellä neuvolakäynnillä terveydenhoitajani sanoi, että minun pitää itse varata aika neuvolalääkärille, jos minulla ei ole enää kontrolleja TYKSiin. Lääkäriaika tulisi olla noin viikolla 36. Maanantaina sitten päätin tuon ajan varata, sillä perjantaina TYKSistä sanottiin, ettei kontrolleja sinne enää tarvittu ja kehoitettiin varaamaan neuvolasta aika. 
Soitin terveydenhoitajalleni toiveikkaana. Olin viikonlopun miettinyt tilannettani, keskustellut kätilöystäväni kanssa ja päättänyt, että aion tällä kyseisellä lääkäriajalla keskustella mahdollisesta käynnistämisestä lääkärin kanssa. Eli pyytää lähetteen TYKSiin käynnistykseen. 

Terveydenhoitajani ilmoitti, että kaikki lääkäriajat ovat täynnä, aina seuraavalta neljältä viikolta :O 
Selitin tilanteeni ja sanoin, etten enää kauaa kestä näitä jatkuvia kipuja ja supistuksia. Lopettaisin Adalatin (supistuksenestolääkitys) keskiviikkona ja tiedän, että sen jälkeen pystyn liikkumaan vielä vähemmän. En pysty enää seisomaan pitkiä aikoja, hampaani pesen istualteen, suihkuun olen joutunut ottamaan viime aikoina jakkaran mukaan, jotta voin istua, leivät pitää voidella ennätysvauhtia ym. Jokapäiväinen elämä vaatii särkylääkkeiden popsimista. Jatkuvan kivun kanssa eläminen on jo minusta liikaa ja epäinhimillistä. Olen kuitenkin näitä kipuja sietänyt joka ikinen päivä tähän mennessä jo 15-16 viikkoa. 
Terveydenhoitajani pahoitteli vointiani ja varasi minulle ajan 23.4. Tällöin minulla olisi viikkoja täynnä 37+5. Jäin puhelimeen suu auki ja hän toivotti minut tervetulleeksi silloin. 

Suljettuani puhelimeni aloin itekemään ihan hysteerisesti. Jos pääsisin lääkärille keskustelemaan tilanteestani vasta viikoilla 37+5, niin käynnistäminen menisi silti viikoille 40, joka on minulle jo liikaa. Ihmettelin, miten vähän terveydenhoitajani kuunteli ja ymmärsi minua. Hän on tähän asti ollut kovin ymmärtäväinen ja koittanut auttaa aina tilanteen mukaan.

Keskustelin asiasta uudelleen kätilöystäväni kanssa iltapäivästä, kun olin hieman rauhoittunut. Hän kertoi, että minulla on oikeus päästä keskustelemaan asiasta aikaisemmin, vaikkapa lääkärin soittoajalla tai minulle voidaan varata aika jostain toisesta neuvolasta. Hän kehoitti minua myös soittamaan uudelleen neuvolaani, toiselle terveydenhoitajalle, jolla olin myös asioinut. Tämä toinen terkkari on huomattavasti kokeneempi ja varmasti hoitanut aikaisemminkin tälläistä kipumammaa. Lisäksi minulla on riskiraskaus, joka vaatisi enemmän neuvolakontrolleja. 
Minua jotenkin inhotti ajatus siitä, että menisin heti perään soittamaan tälle toiselle terkkarille omani selän takana. Varsinkin, kun neuvolassani ovat vain nämä kaksi terkkaria... Mutta ystäväni oli oikeassa siinä, että tämä toinen on huomattavasti kokeneempi ja on aikaisemminkin auttanut asioideni hoidossa erittäin mallikkaasti. 

Keräsin rohkeuteni ja soitin eilen tälle toiselle terveydenhoitajalle. Hän kuunteli asiani ja totesi muistavansa minut ja muisti, että minulla on GDM. Hän ymmärsi heti, etten voi odotella neuvolalääkäria raskausviikoille 37+5 saakka ja jopa sanoi, että minun pitäisi päästä aikaisemmin ultraääneen, jossa katsotaan vauvan painoarvio. Tälläistä oma terveydenhoitajani ei ollut maininnut ollenkaan. Hän perui heti neuvolalääkärin, varasi minulle uä-ajan, joka on viikkoa aiemmin, eli rv 36+6. Hän sanoi, että kysessä on aivan ihana naislääkäri, jolta varmasti tulen saamaan lähetteen käynnistykseen, joka tehtäisiin aikaisintaan ja viimeistään rv 38. Tämä kyseinen terveydenhoitaja totesi myös, että minun pitäisi sitä ennen tulla neuvolassa käymään ja varasi minulle vajaan kahden viikon päähän neuvola-ajankin. 
Hän toivoi kovasti, että jaksaisin nämä viimeiset neljä viikkoa hyvillä mielin ja toivoi, että aikaisemminsta ajoista olisi minulle henkistä tukea. Ja kyllä on! Olin todella huojentunut puhelun jälkeen. Pelkästään tämä tieto piristi minua eilen niin paljon, että kykenin käymään ostoksilla (ja tietty ne kaksi Litalginia ;) )

Puhelun jälkeen jäin kuitenkin ihmettelemään oman terveydenhoitajani aikaisempaa toimintaa. Miksei hän varannut minulle painoarvioon ultraa? Miksei hän ottanut minua vakavasti? Asia jäi pienesti harmittamaan. Varsinkin, kun joudun tämän terveydenhoitajan kohtaamaan kahden viikon päästä. Pitääkö minun selitellä miksi olen soittanut toiselle terkkarille?

Mutta tieto siitä, että tätä hulluutta on enää neljä viikkoa jäljellä helpottaa huomattavasti!! 
...sillä eilinen shoppailureissu tuntuu täällä tänään erittäin elävästi! Tämä päivä otetaankin ihan rauhassa, huomenna on pakko käydä ruokakaupoilla, sillä perjantaina ovat minun vauvakutsuni!!! :)

2 kommenttia

  1. Voih, tutulta kuulostavat nämä sinun loppuraskauden tunnelmasi! Mulle sanottiin ykskantaan, että mitään käynnistyksiä ei tehdä ennen kuin menee yliajalle ja kipuja on vaan kestettävä. Parasta oli kun käytiin ihan loppuajasta käyrillä ja kuvittelin, että mut otettiin tosissaan, mutta sitten lähtiessä lääkäri totesikin, että sellaista se on kun tulee niitä _harjoitussupistuksia_, että kun joutuu jopa henkäisemään syvempään. Ei kyllä ollut mistään henkäyksistä kyse, kun monesti vietin puoli päivää (tai koko yön) kellottamassa supistuksia ja itkin kipuja. Välillä tuli tunne, että kukaan ei tajua, kun joiltain ystäviltäkin tuli kommenttia, että hei raskaus ei ole sairaus ja että raskaudesta pitää nauttia. Oli nautinto välillä aika kaukana.

    VastaaPoista
  2. Minullekin on eräs kätilö sanonut, että minun pitäisi lakata kuvittelemasta, että minulla on joku ongelma ja alkaa nauttimaan raskaudesta :O
    Eipä tässä kauheesti nautita, jos liikkuminen vaatii sen 2 litalginia alkuun ja sen jälkeen kipujen mukaan lisää...

    Onneksi sain nyt ajan lääkärille, joka on kuulemma erittäin ymmärtäväinen tälläisissä tilanteissa. Ja olen kyllä päättänyt olla tiukka tämän asian kanssa. Tiedän kuitenkin (lääkäri on sanonut), ettei tätä vauvaa päästetä yliaikaiseksi raskausdiabetekseni takia, joten olen senkin takia luottaivainen.
    On tämä olo kuitenkin niin ihmistä raastavaa, etten tiedä kyllä kuka tälläistä voi kestää! Tiedän kuitenkin kaksi raskautta aiemminkin läpikäyneenä, ettei tämä ole normaalia. Jotkut eivät vain ymmärrä sitä, että on se jonkilainen raja vedettävä normaalin ja epänormaalin raskauden välille.

    VastaaPoista