Järjetön raskaus

Elikkäs...

Raskaaksi tulin siis viime kesänä, elokuussa. Tätä onnellista tapahtumaa edelsi pitkä yritys. Ainakin meidän mielestä hyvinkin pitkä, joidenkin mielestä ei välttämättä, 9kk. Tätä edelsi kesäkuussa tullut onnellinen ilmoitus raskaudesta, joka päättyi kohdun ulkoisena raskautena keskenmenoon heinäkuun alussa. Joten tulin yllättäen raskaaksi heti, kun saimme aloittaa uudelleen yrittämään. Tämä oli täysi yllätys meille molemmille. Olimme varautuneet toiseen pitkään yritysjaksoon, emmekä kumpikaan mieheni kanssa halunneet uskoa, että olisin tullut raskaaksi niinkin helposti heti keskenmenon jälkeen. Vainoharhaisuuteni onneksi pääsimme naistentautien polille varhaiseen ultraan, missä tarkistettiin lähinnä raskauden sijainti, mutta se antoi myös tällaiselle murehtijalle tilaisuuden olla varma siitä, että raskaus on totta.

Varmuuden antoi myös viikoilla 6-7 alkanut pahoinvointi... En oksennellut, mutta mitään en pystynyt syömään. Kaikki hajut olivat kamalia ja oloani pystyin potemaan vain ja ainoastaan sängyn pohjalla. Mutta olin kuitenkin niin onnellinen raskaudesta, ettei se saanut minua lannistumaan. Pahoinvointihan kuitenkin menee ohi..... Ja niinhän se menikin, melkein kuin taikaiskusta viikolla 12. Sain vihdoin nauttia raskaudestani. Sitä nauttimista kesti kuitenkin vain parisen viikkoa.

Olen kärsinyt kovista kivuista viikoilta 15-16 saakka, jotka saivat kaverikseen supistukset viikolla 22. Hyvin kivuliaat supistukset. Jotka eivät onneksi saa mitään maata mullistavaa aikaiseksi alakerrassa, mutta estävät minun liikkumiseni täysin. Kipuja minulla on joka ikinen päivä ja joudun normaaleja kotiaskareitakin tehdessä ottamaan kipulääkkeitä, jotta pystyn ne suorittamaan. Ulos lähteminenkin on hyvin hankalaa, enkä lähde ulko-ovesta kauemas, jollei minulla ole mitään menoja. Olen siis vankina kotonani... Aikaisemmat raskauteni olivat helppoja ja pystyin tekemään ihan mitä tahansa, mutta tämä on jotain ihan muuta... Olen jopa alkanut miettimään, että saako vaikeasta raskaudesta edes valittaa? En kuule muiden valittavan... Tosin muilla ei ole ollut samoja ongelmia kuin minulla. Joskus tekisi mieli neuvolassa sanoa, että minulle alkaa riittää, mutta ei se ole sallittua tai sopivaa. Raskaus on kuitenkin todella toivottu ja tuleva vauva on meille kaikki kaikessa. Saako silloin valittaa?

Oloistani on kärsinyt myös parisuhde ja vanhemmat lapset. Äiti ei enää pysty tekemään kaikkea lasten kanssa ja mies on joutunut viimeiset 2 kuukautta viemään ja hakemaan meidän eskarilaisen tarhasta, sillä itse en siihen pysty. Parisuhteelle ei tee kovin hyvää, kun toinen on jatkuvasti tuskainen, eikä pysty tekemään mitään. Erittäin huonoja hetkiä on ollut paljon ja eroaminenkin on ollut lähellä. Nyt olemme onneksi saaneet asiat tärkeysjärjestykseen ja pystymme puhumaan asioistamme järkevästi ja rakentamaan hyvän parisuhteen. 

Nyt mennään viikolla 27+6 ja viimeiset 3 päivää olen ollut totaalisesti liikkumattomana. Pystyn kävelemään kotona keittiöön, vessaan ja olohuoneeseen kolmen Litalginin voimalla päivässä. Yritän lepäillä ja ottaa rennosti, sillä torstaina meillä tulee olemaan menoja koko päivän - menemme naimisiin. Se on ehkä asia, joka on auttanut minua kestämään nämä viimeiset päivät. On jotain, mitä odottaa, joka tapahtuu pian ja joka on aivan mahtavan ihanaa!! Sitten arki jatkuukin taas samanlaisena kuin aina ennenkin - mutta rouvana. 

Tässä tälläinen pikatiivistelmä raskausajastani tähän mennessä.. Helpottaisi kovasti, jos jollain muullakin olisi ollut yhtä hankalaa. Niitä ei vaan näytä olevan joka kulmassa..

12 kommenttia

  1. Nyt löyty hyvä blogi! Jes! :)
    Jään mielenkiinnolla odottamaan uutta postausta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitosta kovasti! :)
    Toivottavasti jatkossakin löytyy jotain mielenkiintoista luettavaa!

    VastaaPoista
  3. Hurjasti tsemppiä! Kuulostaa vähän samalta, mistä itse kärsin loppuraskauden aikana. Olin myös erakkona kotona enkä pystynyt liikkumaan juuri minnekään. Vaikka mun mieleni on jotenkin blokannut ne kivuntunteet enkä näin jälkeenpäin osaa sitä olotilaa enää hahmottaa, niin kyllä mietityttää, uskallanko enää ikinä edes yrittää raskautua uudelleen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! :)
    Niinhän se on, että aika kultaa muistot ;) Oltiin mekin aluksi puhuttu, että koitettaisiin tämän raskauden jälkeen melkein heti perään sitten toista (neljättä) lasta, jotta tälläkin lapsella olisi ns. leikkikaveri, kun ikäero vanhempiin lapsiin on jo suuri. Mutta kyllä sitä on tämän raskausajan aikana paljon miettinyt, että uskaltaako sitä enää ryhtyä tähän. On tämä sen verran "naista syövää" istua päivät pitkät kotona ja syödä kipulääkkeitä..

    VastaaPoista
  5. hei! kulostaa sun vointi jotakuinkin ihan samalta, kuin mulla reilu puolitoista vuotta sitten. Kivut alkoi jo ekalla kolmanneksella rv 15 supistelut ja koko raskausajan kestävä saikku. Meillä myös on kaks vanhempaa lasta ja nyt 1v kolmonen :-) Makasin käytännössä puoli vuotta sohvalla, koska pienikin liikkuminen oli tosi kivuliasta. Pieni pysyi onneksi mukana ihan loppumetreille ja syntyi ajallaan. paljon voimia ja jaksamista!!vuoden kuluttua raskausaikaa ei ees enää muista.

    VastaaPoista
  6. "Ihanaa" kuulla, etten ole ainoa! Vaikkei tälläistä olotilaa soisi kenellekään.. Itsekin olen ollut alkuvuodesta sairaslomalla, joka jatkuu aina äitiysloman alkuun saakka. Kiva kuulla, että joku muukin on jaksanut ja voi tällä hetkellä ihan hyvin ja "normaalisti".
    Kiitoksia kovasti tsempeistä! :)

    VastaaPoista
  7. Näin ei varmaan sais sanoo, mutta ihanaa ! löysin lähes samaan aikaan raskaaksi tuleen kun itse olen, ja yhtä "rankalta" kuulostavan ! miulla oli myös järkyttävä paha-olo koko ensimmäisen kolmanneksen ja vähän sen jälkeenkin, mutta oksennusta ei tullu. mikä teki tietenki olosta vielä tuskallisemman :/ meillä on kans ero ollu lähellä kun on pinna niin kireellä, ja tuntuu ettei toinen tee mitään oikein vaikka auttaa ja passaa minkä kerkee.. Ja laskettuaikakin on toukokuun alussa (:

    VastaaPoista
  8. Kyllä saa sanoa! :) Itse ainakin löydän voimia, jos löytyy joku, joka kokee samoja asioita samaan aikaan! Toivottavasti nyt alkavat sinulla(kin) olot helpottamaan ja parisuhdekin saa välillä aikaa.

    Meillä virallinen la on 9.5. Kiva, jos jollain on samoilla tiimoilla. Tosin en ole koskaan tuota päivämäärää pitänyt todellisena ajankohtana vauvan syntymälle. Yleensä sanon kyselijöille, että täällä synnytetään huhtikuussa :D

    VastaaPoista
  9. kivaaa, meilläkin siis se La on 6.5 ! (: mut huhtikuun loppua on veikkailtu ultrassa ja neuvolassa, syntyy siis todennäkösesti pari viikkoa etuajassa, vaikka oonki ensisynnyttäjä (: iha huippu kivaaa ! :D ootan niii innolla !! (:

    VastaaPoista
  10. Saa nähdä, kumpi meistä poksahtaa ensin :D

    Tsemppiä näille loppuviikoille!! Meillä ainakin odotetaan vauvaa syntyväksi jo kuin kuuta nousevaa :)

    VastaaPoista
  11. täälläkin ootellaan kovasti (: aika käy niin pitkäks kun päivät pitkät istuu kotona,yksin klo 15-16 asti. ootan että tylsyys loppuu ja tietenki että pääsen hoitelemaa pikkusta !(:

    VastaaPoista